Voimistelun historiaa Joensuussa

Naisvoimistelu hyväksyttiin seuran viralliseksi toiminnaksi 1903. Ensimmäisten vuosikymmenten aikana naisvoimistelu eli kuitenkin poika- ja miesvoimistelun varjossa. 40- ja 50-luvulla Joensuussa järjestettiin useita poikien kansallisia ja piirimestaruuskilpailuja, joista jälkimmäisistä Katajan pojat saivat jo neljä mestaruutta.

Tytöt aloittivat toden teolla voimistelun Katajassa 1966 Ritva Nevalaisen johdolla. Hänen valmennuksessaan Katajassa voimisteli kahdeksan reipasta tyttöä.

Vuoden 1969-70 toimintakautena tyttöjen voimistelu Katajassa vilkastui entisestään kun Pirkko Alho aloitti valmentamisen. Tyttövoimistelussa koettiinkin runsaasti loiston päiviä juuri 1970-luvulla, jolloin kolmen vuoden aikana Kataja saavutti peräti kymmenen SM-kultaa ja paljon muita mitaleja. Samaan aikaan Katajan voimistelujaoston jäsenmäärä alkoi määrätietoisesti nousta. 80-luvun puolivälissä jäsenmäärä notkahti hetkellisesti mutta 1990-luvulta lähtien innokkaita voimistelun harrastajia sekä kilpa- että harrastelijatasolla on riittänyt jopa selvästi yli voimistelujaoston valmentaja- ja harjoitustilaresurssin.

1998 valmistuneen kansainväliset vaatimukset täyttävän telinesalin saaminen vauhditti Katajan jo vuosikymmeniä kestänyttä seuratyötä voimistelun tason nostamiseksi Joensuussa. Katajan voimistelulla onkin viime vuosien varrelta vakuuttavia näyttöjä siitä, miten susirajaltakin on mahdollista nousta Suomen huipulle.

Syksyllä 2021 Katajan voimistelujaosto laajeni, kun Joensuun Voimistelu ja Liikunta ry:n lasten ja nuorten toiminta yhdistyivät Katajan alle. Yhdistymisen myötä voimistelujaostosta tuli suurin Katajan jaosto ja yhä merkittävämpi lasten ja nuorten liikuttaja Joensuussa. Samalla Katajassa aloitti uusina lajeina joukkue- ja tanssillinen voimistelu. Cheerdeading säilyy jaostossamme harrasteryhmän muodossa.

Harjoitusolosuhteet voimistelussa paranevat Urheilutalon telinesalin lattiasaneerauksen sekä syksyllä 2023 valmistuvan Sirkkalasalin myötä huimasti.